Suomen siltojen historiaa

Siltojen rakentamiseen ovat vaikuttaneet aikakauden teknologian taso, käytettävissä olleet materiaalit, varojen saanti tarkoitukseen sekä tietenkin liikenteellinen tarve. 1800-luvun lopulle saakka taidon ja varojen puute olivat sillanrakennuksen pahimmat vaikeudet. 1900-luvun aikana suomalainen sillanrakennus on vähitellen noussut kansainväliselle tasolle ja siirtynyt tietotaidon vastaanottajasta sen viejäksikin.

Kivisillat puusiltojen rinnalle

Suomeen alettiin raivata teitä ruotsalaisvallan myötä keskiajan lopulla. Joet pyrittiin ylittämään matalista kohdista kahlaamoilla tai lautoilla, mutta 1400-luvulta on tietoja ensimmäisistä silloista. Yksi ensimmäisiä oli Turun silta Aurajoen yli. Turun-Viipurin Suurella Rantatiellä - Kuninkaantiellä - oli niinikään siltoja esimerkiksi Kymijoen Ahvenkoskella ja Viipurin linnan luona. Hämeenlinnassa ylitettiin Vanajavesi. Viimeistään 1600-luvulla rakennettiin sillat Pohjanmaan jokien yli Turusta Tornioon ulottuvalla rantatiellä. Kruunu määräsi tientekovelvolliset talonpojat sillanrakennustöihin yleisille maanteille. Lisäksi pitäjät ja kihlakunnat tekivät vähäisempiä siltoja paikallista liikennetarvetta varten.

Hämeenlinnan vanha Pitkäsilta Hämeenlinnan vuonna 1877 valmistunut Pitkäsilta edusti perinteistä puurakentamistapaa tukiansaineen. Se palveli vuoteen 1909.
Postikortti Torsti Salosen kokoelmasta

Puu oli yksinomainen siltamateriaali 1700-luvun lopulle saakka ja sillat olivat yksinkertaisia puuarkkukannatteisia palkkisiltoja tarvittaessa ansasrakenteilla tuettuina. Myös uivia lauttasiltoja käytettiin, esimerkiksi Tyrvään Vammaskoskessa. Vaikka sillat tervattiin, puu lahosi nopeasti ja siltoja jouduttiin korjaamaan tavan takaa. Myös jäät vahingoittivat puisia tukirakenteita. Siltojen kunnossapito ja uudelleenrakentaminen oli talonpojille raskas velvollisuus ja suurimpien siltojen ylläpitoon olikin koko maakunnan osallistuttava. Toisaalta taidokkaimmat puusillat edustivat suomalaista kirvesmiestaitoa parhaimmillaan.

Espoonkartanon silta Espoonkartanon silta on Suomen vanhin edelleen käytössä oleva kivisilta.
Torsti Salonen 4.10.2004

Lohkotusta luonnonkivestä tehty silta oli puusiltaa kalliimpi rakentaa, mutta hyvin perustettuna se oli lähes ikuinen ja huoltovapaa. Kivisilta oli normaalisti muurattu holvisilta, mutta hyvin lyhyissä silloissa voitiin jänne rakentaa lappeelleen asetetusta kivipalkista. Vuonna 1766 annettiin suositus yleisillä varoilla tehtävien siltojen rakentamisesta kivestä, mutta sen merkitys jäi vähäiseksi. Tientekovelvollisten mielestä jatkuva vähäisempi rasitus oli sittenkin parempi kuin yhdellä kerralla tuleva iso kustannus. Vanhin tunnettu ja säilynyt kivisilta rakennettiin vuonna 1777 Turun-Viipurin -tielle Espooseen Mankinjoen yli Espoon kartanon kustannuksella. Silta on edelleen liikennekäytössä museosiltana. 1700-luvun lopulla tehtiin pari muutakin kivisiltaa, joista ensimmäinen huomattava oli 1781 valmistunut Tuovilan silta Isokyrössä - vauras Pohjanmaa oli siis edelläkävijänä.

Vaajakosken vanha silta Haapakosken (Vaajakosken) vanha silta Jyväskylän maalaiskunnassa oli tyypillinen 1800-luvun osittain kivi- ja osittain puurakenteinen tukiansassilta .
Postikortti Torsti Salosen kokoelmasta

1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla rakennettiin paljon siltoja. Tientekovelvollisten vastustuksen vuoksi vain harvat niistä tehtiin kustannussyistä kokonaan kivestä, mutta maan ja veden kanssa tekemisissä olevat silta-arkut sekä maatuet olivat nyt usein kivisiä, vaikkakin itse sillan kansi valmistettiin puusta. Merkittäviä uusia siltoja olivat muun muassa Heinolan Jyrängönvirran sillat vuodelta 1827, Pyhäjoen Isosilta vuodelta 1937 ja Paimion silta vuodelta 1838. Huomattavia kokonaan kivestä muurattuja holvisiltoja olivat Närpiön Uusisilta vuodelta 1847 sekä Mustionjoen ylittänyt Karjaan Maasilta vuodelta 1850. Siltojen rakentamiseen saatiin asiantuntemusta, kun vuonna 1816 perustettu koskenperkausjohtokunta muutettiin 1840 tie- ja vesikulkulaitosten johtokunnaksi. Siltä sai piirustuksia ja asiantuntija-apua suurempiin siltahankkeisiin.

Rautatiet toivat uutta teknologiaa

Vuonna 1862 käyttöönotetulle Helsinki-Hämeenlinna -rautatielle jouduttiin rakentamaan joitakin siltoja, joista suurin ylitti Vantaanjoen. Se oli Suomen ensimmäinen rautasilta ja suunniteltiin sekä rakennettiin Englannissa, josta saman vuosikymmenen lopulla hankittiin ensimmäinen suursiltamme, Kymijoen rautatiesilta Korialla. Rautatierakennuksista vastasi vuonna 1860 toimintansa aloittanut tie- ja vesikulkulaitosten ylihallitus. Sille kertyi tällä tavoin asiantuntemusta, jota alettiin hyödyntää myös maantiesiltojen rakentamisessa. Tientekovelvollisten siltahankkeiden avustamisen ohella valtio alkoi 1860-luvulla itse rakennuttaa myös maantiesiltoja.

Kemijoen rautatiesillat

Kemijoen teräsristikkosillat olivat Suomen suurin siltarakennelma vuodesta 1903 vuoteen 1944, jolloin ne tuhottiin sodassa.
Edessä Vähähaaran silta ja takana Isohaaran 5-jänteinen silta.
Postikortti Torsti Salosen kokoelmasta

Rautatiesillat hallitsivat Suomen sillanrakennusta 1920-luvulle saakka. Englannin jälkeen asiantuntemusta sekä terässiltoja ostettiin Saksasta aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Valtaosa rautatiesilloista oli terässiltoja, joissa vallitsevaksi tyypiksi tulivat erilaiset ristikkosillat. Jänteeltään pisin - 125-metrinen - Suomessa koskaan rakennettu teräsristikkosilta valmistui jo vuonna 1908 Savonlinnan Kyrönsalmeen. Pohjois-Suomen suurten jokien ylitykseen jouduttiin rakentamaan monijänteisiä suursiltoja, kuten esimerkiksi Kemijoen Vähähaaran 5-jänteinen 370-metrinen teräsristikkosilta, joka otettiin käyttöön vuonna 1903.

Tampereen SatakunnansiltaSatakunnansilta Tampereella vuodelta 1900 on Suomen huomattavimpia kivisiltoja.
Torsti Salonen 26.2.2005

Kun rautateitä pidettiin tärkeimpänä maaliikennevälineenä, maanteiden kehittäminen jäi toissijaiseksi ennen 1920-lukua ja moottoriajoneuvojen käyttöönottoa. Pyrkimys korvata puusiltoja kivisilloilla sai kuitenkin uutta pontta ja kautena 1885-1915 kivisten maantiesiltojen osuus kasvoi 18,2 %:sta 39,7 %:iin ja kivisiltojen kokonaismääräkin 2,5-kertaistui. 1920-luvun alkuun saakka tientekovelvolliset tilalliset joutuivat edelleen kustantamaan valtaosan silloista, joten kalliita kivisiltoja oli pääasiassa vauraassa Etelä- ja Länsi-Suomessa. Vain Turun läänissä kivisiltoja oli enemmän kuin puusiltoja. Terässiltoja tehtiin maantieliikennettä varten vain aniharvoin poikkeustapauksissa.

1900-luvun uusi materiaali: betoni

Ensimmäiset teräsbetonisillat tehtiin 1910-luvulla. Vanhin niistä on Tönnön silta Orimattilassa vuodelta 1911. 1920- ja varsinkin 1930-luvulla betonin käyttö maantiesilloissa yleistyi nopeasti rakentamisen nopeuden ja edullisuuden vuoksi. 1930-luvun lopulla tehtiin jo varsin kookkaitakin betonikaarisiltoja. Suurimmat olivat Färjsundin pääjänteeltään 130-metrinen silta Ahvenanmaalla  ja Hessundinsalmen 81,6-metrinen silta Paraisilla. Molemmat valmistuivat vuonna 1937. Rautatiet kokeilivat teräsbetonia muutamissa silloissa 1910-1920-luvun vaihteessa, mutta palasivat terässiltojen rakentamiseen. Lyhyemmät sillat olivat yleensä teräslevypalkkijänteitä ja pidemmät perinteisiä teräsristikkoja. Suurimmaksi betoniseksi rautatiesillaksi jäi vuonna 1924 valmistunut Kymijoen uusi silta Korialla.

Kymijoen rautatiesilta

Kymijoen uuden vuonna 1924 valmistuneen teräsbetonisillan keskijänteen pituus on 67,6 metriä. Takana näkyy vanha vuonna 1870 rakennettu ja nykyään museoitu rautaristikkosilta.
Torsti Salonen 20.6.2005

Maanteiden siltakanta vaati pikaista uudistamista 1920-luvulta lähtien yleistyneen autoliikenteen aiheuttaman lisääntyneen kuormituksen vuoksi. Puusiltoja korvattiin nopeassa tahdissa kestävämmästä materiaaleista tehdyillä silloilla. Myös liikennettä hidastaneiden lossipaikkojen korvaaminen silloilla aloitettiin. Betonisiltojen rinnalla yleistyivät lyhyet teräspalkkisillat sekä teräsristikkorakenteet. Suurimmat maanteiden ristikkosillat valmistuivat 1930-luvulla: Lauttasaaren vanha silta vuonna 1935 ja Tornion silta sekä Kuukaupin silta Vuoksen yli Antreassa vuonna 1939.

Tornion vanha silta

Tornion vanha silta vuodelta 1939 oli Suomen siihen asti suurin  tiesilta. Sen kokonaispituus on 252 metriä ja pääjänne 108-metrinen.
Torsti Salonen 24.8.2005

Ennen sotavuosia suomalaisessa sillanrakennuksessa jouduttiin usein vielä tukeutumaan ulkomaiseen asiantuntemukseen - esimerkiksi Färjsundin sillassa - mutta oma tietotaito lisääntyi koko ajan. Ajan johtavia suunnittelijoita oli sittemmin sillanrakennustekniikan professoriksi nimitetty Bruno Kivisalo, joka suunnitteli muun muassa Tornion maantiesillan.

Sota-aika pakotti keskittymään siltojen korjaamiseen ja 1940-luvun lopulla Pohjois-Suomen tuhottujen siltojen jälleenrakentamiseen, joten vasta 1950-luvulla päästiin sillanrakennuksessakin jatkamaan siitä, johon 1930-luvun lopussa oli jääty.

Valtateitä ja suuria siltoja

Suomen päätieverkosto rakennettiin pääosiltaan 1950- ja 1960-luvulla. Lossit eivät tulleet enää kysymykseen, kun valtatiet ylittivät vesistöjä, joten pienten siltojen lisäksi jouduttiin rakentamaan myös varsin kookkaita siltarakenteita. Rautateillä vanhojen siltojen uusimisesta nopeampia ja raskaampia junia varten tuli entistä tärkeämpää. Myös tasoristeyksiä alettiin korvata turvallisemmilla silloilla.  Ensimmäiset moottoritiet toivat 1960-luvulla risteyssillat maanteille ja vähitellen eritasoristeyksiä alettiin rakentaa myös vilkkaimmille tavallisille teille.

Hännilänsalmen silta

Hännilänsalmen riippusilta Viitasaarella valmistui vuonna 1962. Sen pääjänteen pituus on 125 metriä.
Torsti Salonen 23.8.2005

 Siltojen tekniset ratkaisut monipuolistuivat. 1950-luvulla alettiin käyttää kotelopalkkirakenteita niin betoni- kuin terässilloissa. Ylläpitokustannuksiltaan kalliita teräsristikkosiltoja ei enää rakennettu entiseen tapaan. Jännitetyt betonirakenteet mahdollistivat entistä suuremmat jännevälit pienemmillä materiaalimäärillä. 1950- ja 1960-luvulla on suuremmissa siltarakenteissa nähtävissä ajalleen tyypillistä ilmiötä. Riippusillat olivat olleet harvinaisia ennen 1950-lukua, mutta vuosina 1957-1969 rakennettiin seitsemän suurehkoa riippusiltaa osittain tanskalaista asiantuntemusta hyväksikäyttäen. Vuonna 1964 valmistuneessa Kirjalansalmen riippusillassa oli Suomen maanteiden pisin siltajänne 220 m aina vuoteen 1997 saakka. Toinen ajanjaksolle luonteenomainen siltatyyppi oli teräskaarinen Langer -palkkisilta joita rakennettiin parikymmentä kappaletta.  Niistä ensimmäinen oli jänteeltään 100-metrinen Jännevirran silta Kuopiossa ja viimeinen vuonna 1976 valmistunut Haukiperän silta Suomussalmella.

Ahvenkosken silta

Ahvenkosken voimalaitoksen alakanavan silta Pyhtään ja Ruotsinpyhtään rajalla on 65-metrinen Langer -palkkisilta, joka rakennettiin vuonna 1965.
Torsti Salonen 3.6.2005

Lyhemmissä silloissa oli erityisesti 1960-luvulla tyypillinen ratkaisu vinojalkainen teräsbetoninen kehäsilta. Betonista tuli muutenkin maantiesiltojen ylivoimaisesti tavallisin materiaali ja laattasillat yleistyivät niin vesistö- kuin risteyssiltoina. Myös perinteisiä betonikaarisiltoja tehtiin, kuten Sattmarkin silta Paraisilla vuonna 1960 ja Leppävirran silta vuonna 1965. Teräs piti vielä pintansa rautatiesilloissa - jopa ristikkorakenteisena - mutta betoni teki tuloaan myös sinne.

Modernit suomalaiset sillat

Liittorakenteiset sillat
Vinoköysisillat
Museosillat

Suomalainen sillansuunnittelu on saanut kansainvälistä mainetta. Erityisesti vinoköysisillat ovat suomalaisten vahva alue ja suomalaissuunnittelua näkyy muun muassa Varsovassa ja Pietarissa.



Lisätietoja teoksesta: Siltojemme historia. Kustantaja Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry. Keuruu 2004.