Palkkisilta
Mustionjoen vuonna 1990 valmistunut rautatiesilta Pohjan kunnassa on teräsbetoninen jatkuva palkkisilta. Sen pisin jänne on 36 metriä.

Palkkisilta on todennäköisesti vanhin siltatyyppi. Palkkisillan perusmuodossa molemmista päistään tuettu palkki kantaa silta-aukon eli jänteen yli.

Jatkuvassa palkkisillassa tällainen palkki on niin pitkä, että sen kannattamiseen tarvitaan välitukia. Palkit voidaan valmistaa puusta, teräksestä tai betonista.

Levypalkkisillassa sillan kansilevy toimii samalla kantavana palkkina. Usein palkkisilta on liittorakenteinen eli sillan kansi on liitetty sen alla oleviin palkkeihin ja ne kantavat yhdessä.

Ulokepalkkisillassa palkkia ei tueta päistään, vaan varrestaan siten, että palkin päät ulottuvat tukien ohitse.

Palkkisilta Jatkuva palkkisiltaUlokepalkkisilta

Pitkät palkkisillat valmistetaan yleensä kotelopalkeista, joissa kantava palkki on ontto. Kotelopalkitkin voidaan tehdä teräksestä tai betonista. Usein ne ovat muuttuvakorkeuksisia eli madaltuvat siltajänteen keskustaa kohden. Nykyään pitkät palkkisillat ovat yleensä liittorakenteisia, eli teräksinen palkki ja betoninen sillankansi liitetään toisiinsa yhtenäiseksi kantavaksi rakenteeksi.

Rautatiesiltoina käytetään usein erityistä palkkisiltatyyppiä, teräksestä tehtyjä levysiltoja.

Levysilta

Suomessa palkkisillat ovat tavanomaisin siltatyyppi ja niitä käytetään yleisimmin jänteiltään lyhyehköissä silloissa, mutta sopivilla rakenneratkaisuilla palkkisillankin jänneväli voi olla melko pitkä. Suomen pisin palkkisiltajänne on Puumalassa vuonna 1995 valmistuneen Saimaan sillan 140-metrinen teräksinen muuttuvakorkeuksinen liittorakenteinen pääjänne. Maailman pisimmät palkkisiltajänteet ovat 300-metrisiä.

Palkkisiltoja

-1899

1900-1909

 Auransilta

1910-1919
1920-1929
1930-1939
1940-1949

 Vårnäsin silta

1950-1959
1960-1969

  Lapinlahden silta - Lauttasaaren silta

1970-1979

Hiidenveden silta - Mansikkalan silta - Markkulan silta

1980-1989

Kuokkalan silta - Norrströmmenin silta - Norssalmen tiesilta - Norssalmen rautatiesilta - Vuoksensalmen silta
 
1990-1999

Saimaan silta - Tuomaansilta - Åminnen rautatiesilta

2000-
 
 Atun silta - Wattkastin silta